 |

|
Salve!
Latinankielisellä tervehdyksellä vuosien takaa toivotan Sinut tervetulleeksi
kotisivuilleni.
Jokainen meistä ihmisistä on ainutkertainen. Me elämme erilaisissa
olosuhteissa, ja kohtalo vie meitä kulkemaan odottamattomiakin elämän
polkuja. Aina se ei ole helppoa. Olen itse taivaltanut elämän mäkisiä ja
mutkaisia maisemia suomalaisen tangon tahdissa kaipuun sykkiessä rinnassani.
Elvis Presleyn musiikkia latinaksi laulaessani tunnen taas nuoruuden
haaveiden ja elämänilon taikavoiman. Kaipaus, haaveet ja toivo, usko
elämään, kauneuteen ja rakkauteen - siinä on sanoma, jota tahdon tarjota
kaikille kuulijoilleni.
Vuodesta 1995 lähtien olen esiintynyt eri puolilla maailmaa ja voinut
edustaa Suomea erikoisella tavalla laulaen kielellä, jolla on luotu perusta
länsimaiselle kulttuurillemme. Viime vuosina olen yllättänyt kansainvälisen
median ottamalla ohjelmistooni myös nuolenpääkirjoituksestaan tunnetun
sumerin kielen, joka on maailman vanhin kieli. Sumerilainen kulttuuri - mm.
kirjoitustaidon kehittäjänä - otti ratkaisevan askelen ihmiskunnan
sivistyshistoriassa.
Huolimatta siitä, että laulajanurani on yleisöä viihdyttävää, minulla on
myös vakavaa sanottavaa. Ei pidä jäädä paikoilleen, vaan etsiä aina uusia,
odottamattomia yhdistelmiä ja rikkoa jähmettyneitä raja-aitoja - omia ja
muiden asettamia. Se on mielestäni tärkein luovuuden edellytys ja elämä
kulkuun sopeutumisen tie.
Luovaa rohkeutta tarvitaan myös arkielämässä. On tartuttava
ennakkoluulottomasti uusiin mahdollisuuksiin ja ajattelun malleihin ihmisen
ja ympäristön parhaaksi. Siinä on elämänohjeeni, jonka tiivistän ikivanhaan
latinankieliseen sanontaan: carpe diem. Tahdon tarttua hetkeen luodakseni
hyvää elämää ympärilleni kaikissa toimissani - paitsi laulajana, myös
kulttuurialalla työskentelevänä yliopiston opettajana ja asuinkuntani
parhaaksi toimivana kansalaisena. Ihmisenä oleminen on pyrkimystä luoda
hyvää elämää - toteuttaa sitä omassa itsessään ja ympäristössään. Hyvä elämä
ei ole itsekkyyttä, vaan kanssaihmisten huomioon ottamista, elämän hengelle
avautumista. Pidän erittäin tärkeänä ihmisen ruumiillisen ja henkisen
terveyden edistämistä. Se avaa sydämen sykkimään rakkautta koko luomakuntaa
kohtaan.
DR. AMMONDT
Doctor Philosophiae
Universitas Jyväskyläensis

|
 |
|